Ewald Kytö oli outo mies. Hidas ja hiertävä. Takaa kova ja rumpumaisen tanniininen.

Tavallaan hirveä mutta ei siltten kumminkaan. Sellainen oli Ewald, musta ja punainen. Kumpaakin yhtä aikaa. Ajatteli että on jossain. Hiertämässä itsekseen. Yksin hiertämässä.

Ewaldilla oli ase. Pieni ja huono ase se oli. Puusta valmistettu, kuusipuusta. Keväällä kaadetusta kuusipuusta. Kummallinen, kahdeksankulmainen. Miksi? Sen Ewald tiesi.

Se oli siksi että sota teki lopun lähes kaikista kuolleista matkamiehistä. Cordoba todistaa jotain saavuttamattomasta menneisyydestä. Se on se. Itsekseen hirttäytyvä, hiljainen. Onko meillä viiniä? Tietysti on, ecuadorilaista. Onpas hyvää!

Kuka oli Esko ja miksi se oli? Se oli siksi kun umpeutunut haava aukesi kaukana jossain. Hirveän kaukana, tuolla puolen. Sen tuolla ja sen ja sen.

Esko oli Ewaldin setä, eno ja velipuoli. Missä? Kydön takana, vaimeasti. Hinks. Hui!