Tässä on nyt probleemia. Siis dile maa. Tuosta pitäis mennä. Mutta minkäs teet.

 

Shän on umpea. Tukossa. Voihyväneaika,.

Ajatellaanpas nyt tätä seikkaa: Jos tonne menee. Tollasen kaarevan rankapuun alle ja nappasee sauvalla - tietenkin pitää olla sauvat, suksillahan tässä ollaan liikenteessä... ja suksilla liikkumiseen kuuluu jalkoihin laitettavat sukset ja käsissä pidettävät sauvat - niin lumikuorma tipahtaa niskaan. Ja kun ei ole naparetkeilijän huppua, kylmä lumi menee kauluksesta paidan ja ihon väliin. Se kirpasee. Jos nyt lunta yrittää huitoa etäämpää, voi olla, että katkasee sauvan tai voipa olla ettei lumi putoa. Sitten kun menee ali, on taas lumet niskassa.

 

 

Mitä siis jäljelle jää?Ensinnäkin: ei mene ollenkaan... ja toisena se, että kiertää. Mutta kyllä sinne vain pitäisi mennä. Jaa että miksi. No siksi, kun sanotaan, ettei ilmastonlämpeneminen vaikuta talvilämpötiloihin, mutta kesällä on entistäkin lämpösempää. Ja kuumilla kesäkeleillä tulee ikävä lumisia pusikoita. Niin että sinne vaan. Reippaasti. Luonto pitää kokea täysillä. Voi tietenkin jumittua vääntelemään rautalankamalleja suhteellisuudesta... että jos ei mene pusikkoon, ei sitten mene. Mitä eroa on sitten katsoa pusikkoa kymmenen metrin päästä tai valokuvasta tai sitten vaihtoehtoisesti rykästä täysillä inessiiviin? Lähtisin hakemaan vastausta ökyrikkaiden luksusristeilijällä kokemista asioista. Jos katsoo omassa nojatuolissaan kuvia risteilijästä upeissa merimaisemissa sekä "stig-om-board-tunnelmista", ei pääse mukaan repäisevän riehakkaaseen onnettomuuteen, mutta jos on satsannut risteilijäreissulle mukaan päästäkseen, pääsee nauttimaan kaikesta kivasta: meri-ilmasta, upeista maisemista plus tietenkin aluksen pohjakosketuksesta hmm... hieman jämerämpään "hiekkasärkkään". Edellämainittu on puuduttavan etäistä ja ykstoikkosta, jälkimmäinen mieltä avartavaa, mutta myös adrenaliinitasoa nostattavaa & riskaabelilla tavalla hengelle hupaisaa...

 

Siellä notkossa on muuten sulana juokseva puro.

 

No, loistoristeilijähaveri verrattuna lumipusikkoon menemiseen jäi etten sanois hivenen verran keskeneräiseksi. Ehkä tässä nyt oli vain tarkoitus yhdistää kaksi tai useampia asioita, joista hyvässä lykyssä saa alkunsa jotain suurempaa, kenties taidetta, kenties vain runoutta. Jos ja sikälimikäli kun mitään mainitunkaltaista tuskin ilmene, ollaankin kehäkierroksen päätteeksi alkujen alussa, otsikossa. Tilanteessa, jossa voidaan vain todeta: "Niinniih... meillä on ongelma."