Tielle tarvitaan tasoitusta. Tasoitus tehdään pitkällisellä levyllä, jossa on tasattuja uria niin asetettuina että ne ovat vastakkaisiin suuntiin sijoitettujen kappaleiden väleissä. Tasoitus aloitetaan tien kummastakin päästä siten että tasoitettava alue jää niiden kohtien väliin, jotka ovat  molemmilla yhdensuuntaisilla sivuilla. Ei saa unohtaa lyhyempiä reunoja!

Missä tasoitettava alue asettuu kulmittain tai kohtisuoraan tien keskiakselia, nähdään, että  tasoituksen silmämääräinen lakiasema on hieman alempana kuin sen vastakkainen kulma. Hypotenuusan kanssa yhdensuuntainen kateetti on laskettua likimääräistä erotusta isompi. Tällöin ei kannata unohtaa halkaisijoiden pituutta.

Vaikka tasoitus noin periaatteessa onkin jokseenkin maltillinen, ei kannata unohtaa sen vaatimien miestyötuntien vahvuutta. Vahvuushan ei ole vakio. Se riippuu miesten ja tuntien keskinäisestä suhteesta, joka varioi itseään nousevassa polvessa. Kunkin polven sisäkiertoinen irtolumpio antaa ymmärtää kyseessä olevan keskinäinen, melko suuri kompleksi.

Vaikka tasapainotettu vakaaja siirtyisikin tasoaan alemmaksi, tarvitaan kuitenkin umpinaisia osastoja, joiden sisältä siirretään ulospäin munankeltuaista muistuttavia kumiankkoja. Kumiankkojen alla tulee olla neliönmuotoiset taskutyynyt. Tyynyjen kärkiin tulee ehdottomasti merkitä niiden esiintymismuotoa ja -laajuutta kuvaavat parabelit.

Tien rihmamaisiin kärkiin sijoitetaan hilamaiset, rihlatut remmit, jotka upotetaan kiehuvaan voisulaan siinä vaiheessa kuin kärjet koskevat voisulaan. Tällöin ei pidä unohtaa ison kiekon ulkokehällä olevaa kiertyvää vannetta, jonka ulkopinnalla on umpinainen, ontto pallo. Pallolla ei kuitenkaan ole suurempaa strategista merkitystä.

Tasoitusta ei kuitenkaan pidä ottaa kirjaimellisesti. Sen ymmärtämiseen vaaditaan hieman koulusivistystä. Peruskoulutason tasoitustuntemus vastaa lähinnä kansanopiston puuseppälinjan höyläyslinjan vakoitua keskitasoa. Yliopistollisella tutkinnolla on vastaavasti tätä paljon tavanomaisempi kannatuspohja maaseudulla asuvan tilattoman väestön kanssa.

Siitäkin huolimatta että suomalaisen tiestön epävakaa tasoitustilanne korreloi lisääntyvän väestönkasvun alentuvan tulotason kanssa, tarvitaan joskus myös radikaaleja toimenpiteitä kuten edellämainitun tiestön umpinaisten osien keskinäinen suhde. Missä näitä osia tavataan, nähdään usein merkillisen paradigman kiihtyvää kasvua.

Miksi tasoitusta tulee aina vaatia? Koska tiestö on sivuasemassa siinä konfliktitilanteessa, joka syntyy kun tasoittajat vaativat parempia työolosuhteita. Vaatimukset tasoituksesta saattavat johtaa konfliktiin vallanpitäjien kanssa, ainakin mikäli uskomme tiestöä huoltavan kommandiittiyhtiön nuorempaa johtoporrasta.

Ainahan ei voi tietenkään lähteä siitä, että tasoituksen taustatekijät johtaisivat avoimeen ristiriitaan muiden taustatekijöiden kanssa. Ristiriitatilanteissa tulee kuitenkin huomioida mahdollinen vähemmistölle kuuluva oikeus ulkoistaa omat olosuhteensa ns. kolmannelle ospuolelle. Missä näin tapahtuu, tulee asiasta olla vaiti.

Mikään ei kuitenkaan muuta muuksi sitä tosiasiaa että yhteiskunnan alempien sosiaaliluokkien esiintuloa kunnioittavan alempien kaadereiden valtaannousuun vaaditaan yhä enemmän resursseja. Kaadereiden kohdalla tarvitaan isompaa ymmärrystä vaikka ei sitä kukaan aina uskoisikaan. Se tosiasia on ilmoitettu virallisessa lehdessä.

Tieltä ei edetä siihen suuntaan, joka on tiettävästi kuljetettu tasoitettavan tienosan väliseen konfliktitilanteeseen liittyvään, vähemmän olenaiseen sivuseikkaan nojautuvan umpipalkin sisäosan kanssa. Näin tasoituksesta päästään varsinaiseen pääasiaan, joka on: päin sitä mustaa seinää!