Pierukirjassa sanotaan, että sisään mennään koputtamatta ja nopeasti. Sinisessä haalarissa pitää olla helposti poispyyhittävä kuvio, mieluummin jokin aasialaisen kielialueen aurinkoa tarkoittava merkki tai sen muunnelma. Tässä on mielikuvitukselle temmellyskenttää. Jotta vastapäisen kiinteistön verhojen takana heilahtaa oikein kunnolla, haalariin työstetään ulostuloa varten toisenlainen kuvio. Ehkä jotain konskruktivistista kattausta kandinskylaiseen tapaan. Aikaa on yleensä vähän. Kissanpoikien pesemisessä ei tunnetusti viivytellä, piu-pali-pau... Pää pitää peittää hupparin hupulla. Varulta kasvoille rusehtava maski. paksut kalapuikkoviikset ja mielellään tumma hiuslisäke. Runsas. Kun sitten kadulla kävellään pois päin kohteesta, pyritään mukautumaan kulloiseenkin tilanteeseen tahdikkaasti. Huomaamattomuus on valttimme. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu. Siinä tapauksessa voi kävelyliikkeisiin sopivasti rytmittää muutamia "erikoisten kävelytyylien ministeriön" suosittelemia pakkoliikkeitä. Ja taas verhon takana heilahtaa! Nyt tietenkin herättää kiinnostusta se seikka, että miten tämän kirjoitelman ensimmäisessä lauseessa mainittu "pierukirja" liittyy otsikon teemaan. No, eipä siitä tosiaan ole mitään perusteltua mainintaa, korjataan siis virhe ja mainitaan sana vielä kerran: pierukirja.