Heti tienhaarasssa on litistynyt tölkki. Juuri siinä kohdalla kun asvaltti vaihtuu sorapintaiseksi. Vai olisiko parempi sanoa f:llä, asfaltti. En kuitenkaan viitsi ruvea googlettamaan, kumpi on käytetympi, kumpi oikeampi. Yritän päästä tuohon toissapäiväiseen kirjoitelmaanne, joka kaikin puolin sujuva sekä kiitettävällä tavalla monipuolinen, tarkoitan merkityksessä vivahteikas, uusia synapseja aukova unohtamatta tietenkään vanhojen väylien uudelleenaukomista, mikä kiistatta onkin varsin tarpeellista. Tätä mieltä oli muuten taannoin enoni, joka ei koskaan oppinut käyttämään könsi-sanaa sujuvasti, mikä nyt arvioiden vaikuttaakin ilmeisesti siltä, että juuriko siksi hänelle kehittyi ajan oloon virheetön ja tarkka taju just tollaselle aiemmin mainitulle ”vanhojen väylien uudelleenaukomiselle”. Tiedustelin muuten usein enoltani, miksi hän oli tukahduttanut seksuaalisuutensa - hän ei näet koskaan mennyt naimisiin - ja sain kuulla vastauksena jotain, mikä syöpyi lähtemättömästi jonnekin ”vanhojen väylien” perimmäiseen sopukkaan. Enoni sanoi: ”Mikään ei ole niin suuri voima kuin seksuaalisuus. Paitsi sen tukahduttaminen. Se on voima se. Pidä huolta, sano pavemaijanen...” En ehkä enon puheita olisi mitenkään noteerannut, mutta koska hänen ja äitini isä oli kuollut jo varhain, oli enoni, äitiäni reilusti vanhempana, tavallaan isoisä minulle. Mutta mitenkäs mitenkäs... Olin menossa huoltotietä, sorapintaista tietä kentän ohi. Loikkasin kevyesti litistyneen siideritölkin yli. Monenlaista muutakin tavaraa lojui tuon tien reunoilla kuin myös että rapaan ja rapakoihin tallautuneina. Näistä esineistä mainituiksi tulkoon nyt seuraavat: oranssimuoviset aurausviittaputkilot heijastinnauhalla, karkkipusseja, tupakkiaskeja, mehupurkkeja mallia tetra vai onko se tera. Mutta nythän minun pitikin muutamalla sanalla tapailla kirjoituksenne ydinsanomaa, karvapattia takaraivossa. Tämä tällanen on minulle kovasti outo eikä ole missään vaiheessa tullut elämäni aikana minulle tutuksi. Tämä tällanen karvapatti. Tästä taas tulee mieleeni se seksuaalitukahtunut enoni, jonka kuoleman jälkeen tuon tuostakin putkahdellu ilmi tapauksia, ettei se enon tukahtuminen sittenkään niin täydellistä ollut. Osoitettu dna-testein toteen ja mitä kuulopuheista ilmennyt, eno teki nuorempana ja vielä melkoisen iäkkäänäkin yhdistettyjä ryypiskely- ja siitelmöintireissuja. Sellaisellehan se sitten tuupertuikin, liekö ihan pukille, reisille vai pahnoille, ei niistä meille nuorille kerrottu. Jossain putaalla kumminkin. Pihti, puhti, auki tai hauki... Muuten, jääkiekkokaukalon ohi hölkätessäni kävi mielessäni, mahtaisiko sulavien lumien alta löytyä ”irtokiekkoja”. Nyt kun olen jo iäkäs ja suht järkevä ja niiltä vanhoilta väyliltäni määrätietosesti tukossa ja lukossa, en kiekkoja pysähdy etsimään saati keräilemään, vaan riennän saunaan, jonne ennätänkin ihan sopivasti. Takaani tullut auto ohittaa minut risteyksen jälkeen. Se oli huoltotie, siellä on sallittua vain huoltoajo. Oli sitten puhetta perimisasioista. Serkut eivät peri. Miten railakasta muuten elämä olis, jos serkut ja varsinkin pikkuserkut peris vainajan. Siinä arvatenkin hoideltais päiviltä vähemmän sopivia tyyppejä, että päästäis käsiks hakkaamattomiin metsiin, kiinteistöihin ja kaikkeen muuhun kivaa. Mutta tää on nyt kokonaan eri juttu, eikä liity mitenkään siihen litistyneeseen siideritölkiin, karvatappiin niskassa tai edesmenneiden seksuaalien tukahtumisiin...