Jäi ihan pikkifriikkisen kaiveleen se mennälauantaisen suisidaalitapauksen kohtaaminen. Meinaan se, kun tyyppi makoili suojatiellä naama asvaltissa. Jos olisin ajanu pahkipäälle, se olis päässy hengestään tapaturmanoloisesti ja meikälle syytteet liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman-/kuolemantuottamuksesta. Siinä olis ollu pitemmäks aikaa harmittelemisen aihetta. Jopa niin paljon, että nyt kun ei mitään pahempaa sattuntu, harmittelen siitäkin huolimatta. Harmittelen ikäänkuin varastoon.

 

En harmittele yhtään sen takia, että pidän omalle kohdalleni täysin poissuljettuna tuollaisen mahdollisuutta. Siis sitä, että turpailisin kestopäällystettä iltavilkkaan liikenteen aikaan taajama-alueella. Sanoin tapausta suisidaaliseksi, vaikka mitä ilmeisimmin  kyseessä oli liiallisen. ehkä liian pitkään jatkuneen alkoholin suurkuluttamisen aiheuttama delirium senilis tai tremens, joka ihmisessä vallan otettuaan kaataa kanveisiin ennalta arvaamatta yheäki ihan missä tahtoo.

 

Vaikka tuossa aiemmin taisin vannoa jossain vaiheessa seniiliytyessäni hakeutuvani määrätietoiseen promillemehujen rillumareikäyttöön, en kuitenkaan pidä tavoitteena sitä että niin tehdessäni hakisin pikavoittoa pikateiden rekkojen renkaista. Tai siis niiden alta. Tavoitteet vaihtuu ja elää kaiken aikaa. Päivänä muuanna tuli mieleeni, että miten vähän onkaan tullu oleiltua Välimeren makujen alueilla. Miten olis pyöräretki Samppakaljan lääniin, Konjamiinin kuvernementtiin...

 

Niin että loppupeleissä näyttäis jokatapauksessa käyvän niin, että eikun naamaa asvalttiin, tana! Sekös tässä jo ennakkoon harmittaa.

 

Jos piirrokseen sisällytettyä viestiä hieman avais, todettakoon että kämmärin piirto-ohjelman riemastuttavimpia puolia on se, että kun kerran on laitteen hankkinut, ei tarvi värejä suteja erikseen ostella. Tässä miranolinkirkkailla väristelty katti, joka kaaduttuaan putoaa aina jaloilleen, ei siis naamalleen: