Vastauksena edelliseen: Jos mulla jotain on, niin juuri "estyneisyydeksi" mainittu umpijumi. Olen siitä ylpeä. Pidän siitä kiinni. Jos haluan tavata jonkun, katson uutisista, katson youtubesta. Toispuoleisesti. Ei mua liiemmin kiinnosta jääkiekko, ei jalkapallo. "Vanhan kuusikon" edesottamuksia seuraan hetkellisesti, että se politiikasta. Varastorakennuksille asettamani riistakameran välityksellä seuraan kutsumattomien vieraiden liikehdintää kartanollani. Totisesti toivon, ettei heitä olisi, mutta kameraan on uskominen: on heitä, on... Täytyy tehä ansa. Jokin vierivä pölkky, putoava satelliitti tai inception limbo. Taannoin muuan "kaveri" kutsui käymään, että muisteltais hiljattain tekemäämme reissua valokuvia katsellen, olusia naukkaillen. Olin reissun aikana ja sen jälkeen päätynyt ajatukseen, että ko. tyyppi on kuin natsimengele ainakin, henkisen väkivallan idiootti, enkä suostunut tapaamiseen: "Katotaan 20 vuoden kuluttua, nyt ei kiinnosta". On kulunut alun toistakymmentä vuotta, ja jos/kun asiaa tarkemmin ajattelen, olen varma, etten halua tavata häntä koskaan. Ihminen ei koskaan opi. Jos antaa anteeksi, myöntää olleensa väärässä. Sen tiedän. Siitä olen varma. Mainitsen vielä kerran: feisbuugi ole meikän juttu. piste. Jos vielä asialla sohit tännneppäin, joutaa jäädä nämäkin kirjoitelmat vähemmälle.